Verkkokurssia varten pitää luoda tällainenkin mokoma. Blogin pitäminen onkin jo tuttua puuhaa usean vuoden ajalta, mutta että oppimispäiväkirjan muodossa… Haasteellista, kerrassaan!
Toivon, että saisin tähän aikaiseksi järkevääkin tekstiä. Sellaista, jota uskaltaisi laittaa näkyville muillekin lukijoille kuin opettajille ja kurssitovereille. Itse aihe ja kurssi ovat mielenkiintoisia; tahdon oppia paljon ja aina vaan enemmän! Otapas siis tyttö itseäsi niskasta kiinni ja pysy päivärutiineissasi. Vuorokaudessa on vain liian vähän tunteja, että ehtisi tehdä kaikkea mitä tahtoisi. Monen vuoden työelämän jälkeen aina unohtaa, että enemmän aikaa vain pitäisi luovuttaa yhä koulunkäynnille. Oppiminen ei tapahdu itsestään.
Mieluisia lukuhetkiä tänne osuville ja toivottavasti nuppinne ei räjähdä tekstin sisällön (tai sisällöttömyyden) vuoksi. Kirjoittajalla on pienoinen lukihärö, joten tyhmät lauseenrakenteet ja typot pysyvät tekstissä aina siihen asti, kun pelastavat lukulasit ovat löytyneet mukaan ja paneudun asiaani hitaasti, mutta varmasti.