Netti toimii tasan silloin, kun sitä huvittaa ja muutenkin asiat menevät päin mäntyä niin, että lumi vain pöllyää. Yksin asuessa täytyy luottaa vain omaan herätyskelloon, että nousee aamulla ylös ajoissa. Minut on kirottu rikkinäisellä mokomalla. Ostetaan sumutorvi! Hävettää olla pois tunneilta, sillä tämä oikeasti kiinnostaa minua. Onneksi foorumeilta, kirjoista, internetistä ja opiskelijatovereiden blogeista löytyy asiaa tunnin aiheista, joten pääsen kärryille.
Huomannut, että todella asiat jäävät mieleen helpommin, kun käsittelen ne tänne blogiin. Kun tiedän, että tätä vielä käydään lukemassa, joudun oikeasti näkemään tekstiasuun vaivaa. Tai ainakin näin yritän. Mutta siis, itse aiheisiin!
Luennolla käsiteltiin 4P-markkinointia, joka itselleni nostaa heti puhekuplaan vain liudan kysymysmerkkejä. Kuulostaa aivan kuin 4H-kerholta… Kuitenkin kun otan asiasta enemmän selvää huomaan, että kyse on aivan jostain muusta!
4P on 1960-luvun alussa Jerome McCarthyn lanseerama kilpailukeinomalli, joka onkin eniten käytetty luokitteluperuste markkinoinnin kilpailukeinoille. Vuosien saatossa siihen on lisäilty P-kirjaimella alkavia sanoja aina 15P:hen asti. Malli toimii hyvin halpojen kulutushyödykkeiden markkinoinnissa, joissa ajatellaan enemmän markkinointia yrityksen näkökulmasta kuin asiakkaan. Eli markkinointi suuntautuu vain ulospäin kuluttajille, eikä keskity asiakkaiden säilyttämiseen. Malli on myös nähty liian yrityskeskeisenä, yksinkertaistavana ja ulospäinsuuntautuneena.
Termin 4 P:tä tulevat sanoista Product, Price, Place ja Promotion. Kilpailukeinomallien tarkoitus on vaikuttaa kuluttajan käyttäytymiseen ja auttaa näin saavuttamaan markkinoinnille asetettuja tavoitteita.
Product eli tuote: tunnistettava merkki, nimi, pakkaus ja muotoilu, jota tarjotaan markkinoille huomattavaksi ja ostettavaksi.
Price eli hinta: markkinoinnin keskeinen väline, tuotteen arvon mittari ja muodostaja. Hinta on myös ainoa kilpailukeino, mikä tuottaa tulosta. Muista tulee vain kustannuksia.
Placement, eli paikka ja saatavuus: tuotteen tulee olla asiakkaan helposti saatavilla, vähäisin ponnistuksin.
Promotion eli markkinointiviestintä: suunnataan kohderyhmän ja tavoitteiden mukaan. Valitaan se media joka tavoittaa parhaiten tuotteen kohderyhmän, ja täten saadaan asiakkaita. Mainonta, myynninedistäminen (mm.kilpailut,promot,messut), suhdetoiminta ja myyntityö kuuluvat asiaan.
Vuonna 1981 4P-mallia laajennettiin 7P:hen asti, jolloin mukaan lisättiin people eli ihmiset (Asiakaskontaktissa olevien työntekijöiden vaikutus), process eli asiakaspalvelu (Hyvästä palvelusta kerrotaan kolmelle ja huonosta yhdelletoista. Yhden kielteisen kokemuksen korjaaminen vaatii 12 myönteistä kokemusta. Mietipäs sitä!!!) sekä physical evidence eli tuotteen fyysinen ulkoasu (palveluun liittyy asioita jotka koetaan, vaikkei niistä suoranaisesti makseta).
Oli sitten P-kirjaimia kuinka monta tahansa mallissa peräkkäin on niiden kaikkien päämäärä sama: auttaa tekemään tuotteestaan myydymmän ja näkyvämmän.
Markkinointiviestinnän tavoitteita ovat yrityksen ja sen tuotteiden tunnetuksi tekeminen, yrityksestä syntyvien mielikuvien parantaminen sekä luonnollisesti kannattava myynti. Viestinnän eli mainonnan muoto valitaan tavoitteen, kohderyhmän, tuotteen ominaisuuksien, kilpailijoiden sekä taloudellisuuden perusteella.
Markkinointisuunnitelma laaditaan yrityksen ominaisuuksia sekä sen markkinoita ja kilpailijoita analysoimalla; se voidaan laatia koskemaan pidempiä aikoja, esimerkiksi vuosia, mutta toisaalta myös viikko- ja päiväkohtaisesti, esimerkiksi kampanjoita varten.
Sponsoroiti on kiinnostava aihe, josta itse toivon oppivani vielä paljon. Taitolaji sekin, löytää ja saada paljon sponsoroijia. Kuulostaa kovin yksinkertaiselta: omissa mielikuvissani sponsorointi on sitä, että joku taho antaa varoja ja logonsa käytettäväksi kun sitä kauniisti, asiallisesti pyytää saaden näin omaa tuotettaan näkyvämmäksi. Mustavalkoista ja kärjistynyttä ajattelua, jossa pieni totuuden hiven.
Sponsorointi ei ole aivan nykyajan juttuja, vaan jo antiikin ajoilla Roomassa sekä Kreikassa valtaapitävät rahoittivat tahoja, joilla tiesivät saavansa suosiotaan suuremmaksi. Nykyaikaisen sponsorointikulttuurin voidaan sanoa saaneen tuulta alleen 1960-luvulla kaupallisten televisiolähetysten alkaessa.
Kuten opettajammekin sanoo, mielenkiintoiseksi aiheen tekee kahden toisilleen niin erilaisen aiheen yhdistäminen eli busineksen ja kulttuurin. Sponsorointi on yhteistyötä, jossa kahdella osapuolella on samoja arvoja, ideoita ja tavotteita sekä yhteinen visio onnistuneesta projektista. Siksi sponsorit valitsevatkin tarkkaan kelle yrityksensä imagoa vuokraavat valitsien sen tahon sponsoroitavikseen, joista uskovat kohderyhmänsä olevan kiinnostuneita. Yhteistyön tulee olla luonnollisen oloista ja luontevaa; sponsorin ja sponsoroitavan arvot eivät saa riidellä keskenään räikeästi, vaan vaikuttaa sopivilta, että molemmat saavat yhteistyöstä mahdollisimman suuren hyödyn. Sponsoroijan tunnuksen näkeminen kohderyhmää miellyttävässä yhteydessä on varsin arvokasta tuotekuvan kehittämistä, joka johtaa parhaimmillaan tunnettavuuden paranemiseen ja myynnin kasvuun, eikä siksi omaa nimeä anneta kenen tahansa tapahtuman kylkijäisiksi. Pakko tässäkin lainata opettajan hupaisaa, mutta osuvaa esimerkkiä: “Sponsorointi on vähän kuin parisuhde. Ilmassa pitää olla sähköä, yhteisiä toiveita ja tavoitteena on pidempiaikainen sitoutuminena eli ”yhdenyönjuttuja” kannattaa välttää. Hetken huumasta ei jää kuin ontto olo.” Ilman kumppanien yhteistä arvojen, tavoitteiden ja kiinnostuksen kohteiden muodostamaa aluetta, sponsoroinnista ei tule kuin kallista hyväntekeväisyyttä.
Kulttuurialalla ollessani markkinoinnin keinoista yksi sopivimpia onkin sissimarkkinointi, joka terminä on minulle aivan uusi ja muutenkin tullut vahvana uudistavana tekijänä ns. vanhanaikaisen massamediamarkkinoinnin rinnalle.
Yksinkertaistetusti se tarkoittaa epätyypillisiä markkinoinnin keinoja, jotka tuottavat hyviä tuloksia pienin panoksin. Sissimarkkinoija opiskelee asiakkaidensa ostokäyttäytymistä: hän tavoittelee suurten myyntilukujen sijaan hyvää tulosta. Keinot ovat maanläheisiä; sellaisia, jossa lähestytään kohderyhmää pehmeämmin henkilökohtaisella tasolla. Näistä hyvinä esimerkkeinä perinteiseen “puskaradio” meininkiin luottava, uutisissakin viimeaikoina esillä ollut hopotus, street teamit (esim. fanit tekevät promotyötä bändeille; järjestelystä hyötyvät kaikki, sillä ensinnäkin että jokainen saa kokemusta promotyöstä myös sosiaalinen verkosto laajenee) ja buzz-markkinointi, joka toimii hopotuksen kanssa lähes samalla periaatteella. Näissä markkinointimuodoissa tavalliset tallaajat kertovat tuttavapiirilleen//ystävilleen/työkavereilleen mainostamastaan tuotteesta. Touhu ei ole aivan pyyteetöntä, vaan mainostelijat saavat ilmaiseksi mainostamiaan tuotteita. Tätä voi käyttää hyvin hyödykseen blogistaniassakin, jota olen seurannut jo useamman vuoden. Blogeissa on tulevaisuus, kuten opettajammekin asian asetteli. Web 2.0 on tuonut myös mainostamiseen aivan uusia ulottuvuuksia, jota vain tyhmä olisi käyttämättä hyödykseen!
Oola-laa! korut ovat varmasti uniikkeja ja tuovat kantajalleen aivan uutta, persoonallista ilmettä ulkonäköön. Suomalaista käsityötä, jossa jokainen koru on varmasti ainutlaatuinen yksilö, jollaista ei toista voi tulla vastaan!
Kröhömn…. En voinut vastustaa tätä kiusausta.
